Siirry suoraan sisältöön

Meistä

Café Esplanad perustettiin vuonna 1994 historialiselle Pohjoisesplanadille ja on siitä lähtien on ollut keskeinen osa Helsingin keskustan kahvilakulttuuria.

Mistä tarina sai alkunsa

Gunvor Backman miehensä Torstenin kanssa perustivat Helsingin Korkeavuorenkadulle ensimmäisen kahvilansa 1957. Café Succès toimii edelleen samassa paikassa saman perheen omistuksessa.

Café Esplanad syntyi vuonna 1994, Helsingin ydinkeskustasta vapautui tila joka arvioitiin sopivaksi kahvilan pitoon. Aika ja paikka vaati hieman isommat ajatukset kuin Korkeavuorenkadulla joten anniskeluoikeudet nähtiin konseptiin kuuluvana asiana. Toimme raikkaan tuulahduksen laman runtelemaan Helsinkiin, kultareunus arkipäivään.

Tuoretta kahvia - Cafe Esplanad

Miten toimimme

Meille asiakaspalvelu, tuoreus ja ennen kaikkea laatu ovat periaatteet millä valmistaudumme joka päivä palvelemaan asiakkaitamme.

Leipomotuotteistamme varsinkin korvapuustimme on noussut suosikiksi. Puustimme valmistuukin päivittäin omasta leipomostamme taitavien leipureiden käsityönä.

Paahdamme myöskin omat kahvipapumme suodatinkahvista erikoiskahveihin. Näin takaamme ainutlaatuisen kahvilakokemuksen joka kerta kun astutte ovesta siisän.

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

Seuraa meitä ja olet ajantasalla uusimmista tarjouksista